Ajankohtaista...

Jorma Kalske VKSV:sta vanhennutti kantelun

Lappeenrannan sosiaalityöntekijät olivat kuunnelleet salaa asiakkaani puhelua lapsensa äidin kanssa siten, että ko äiti toimitti heille nauhoittamansa puhelun. Teimme asiasta rikosilmoituksen. Poliisi ei vienyt asiaa syyttäjälle.  Vaadimme syytettä paikalliselta syyttäjältä. Hän ei syyttänyt. Kävi mm ilmi, että hänen vaimonsa työskenteli sosiaalitoimen piirissä. Kantelimme asiasta valtakunnansyyttäjän virastoon.  Asiaa käsittelivät ylitarkastaja Johanna Hervonen ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Hervonen 4-5 kiirehtimispyynnöstä huolimatta pitkitti asiaa noin puolitoista vuotta. Sen jälkeen, toukokuussa 2005 saapuikin Jorma Kalskeelta päätös, jossa todettiin ykskantaan, että syyteoikeus salakuuntelusta oli vanhentunut.  Asiassa olisi ollut aineksia kannella VKSV:n henkilöstöstä, mutta asiakkaani väsyi taisteluun räikeää virkamiesyhteistyötä vastaan ja jätti asian sillensä. Siirretty vanhoilta kotisivuilta uusille 30.12.2012  Kari Maukonen.

 

Kategoriassa Oikeustapauksia